Säde ja Kuutar loistivat Nokialla

13.4.2016

Kuuttaret palkittiin mitaleilla taitosarjassa. Kuva: Jaana Mikkonen
Kuuttaret palkittiin mitaleilla taitosarjassa. Kuva: Jaana Mikkonen
Kuutar uusissa seuran edustustakeissa. Kuva: Jaana Mikkonen
Kuutar uusissa seuran edustustakeissa. Kuva: Jaana Mikkonen

Alkujännityksestä huolimatta esiintyminen oli ihanaa.

TUL:n Tampereen piirin kisoissa osa YLI:n voimistelijoista nähtiin matolla ensimmäistä kertaa. Nokian palloiluhallilla riitti ihmeteltävää kisarutiineissa, muissa joukkueissa, takakäytävien tungoksessa ja eväiden syömisaikataulussa.

Säde kilpaili piirin kisoissa ensimmäistä kertaa 10-12-vuotiaiden sarjassa. Perhosia oli etukäteen vatsassa sopivasti.

- Kisoissa oleminen tuntui kivalta ja jännittävältä, arvioi Vilma Jokisalo.

Vilma arvioi kisasuorituksen menneen ihan hyvin. Joukkueen kategoriaksi tuomaristo arvioi VI.

- Odotan innolla uusia kisoja, joihin päästään bussilla. Tykkään voimistelusta, se on lempiharrastukseni.

Kuuutar esiintyi taitosarjassa kahdella joukkueella. Heidät palkittiin suorituksista mitaleilla.

Kisakausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Jyväskylässä. Lauantaina käydään Voimisteluliiton Sydän-Suomen aluemestaruuskilpailut ja sunnuntaina taitoja päästään näyttämään Stara-tapahtumassa. Molemmat kilpailut järjestää Jyväskylän Naisvoimistelijat.