Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma 2011

 

Ylöjärven Iskun tarkoituksena on ”edistää voimistelun ja eri liikuntamuotojen harrastusta eri toiminta- ja tavoitetasoilla, kehittää kulttuuri- ja nuorisotyötä sekä edistää tasa-arvoa ja kansainvälistä yhteistoimintaa.”

 

Visio

Ylöjärven Isku on kasvava ja näkyvä ylöjärveläinen, svolilainen ja tullilainen voimisteluseura. Toiminta on laajaa ja laadukasta. Seura nauttii sekä jäsentensä että ulkopuolisten arvostusta.

 

Johdanto

Vahvasti kasvavan kaupungin ainoana voimisteluseurana Ylöjärven Isku on vuonna 2011 positiivisten haasteiden edessä. Seuralla on mahdollisuus tarjota entistä useammalle lapselle ja nuorelle terveellinen ja hauska harrastus voimistelun parissa. Seuran tarkoituksen mukaisesti voimistelutoimintaa järjestetään monipuolisesti eri ikä-, taito- ja tavoitetasoilla.

 

Käytännön toiminnassa näkyy seuran kannustus jäsentensä säännölliseen liikuntaharrastukseen ja terveisiin elämäntapoihin. Tärkeänä osana seuraa on myös yhteisöllisyyden luominen ja vahvistaminen. Tavoitteena on, että seuran jokainen jäsen tuntee todella ”olevansa Iskussa”. Seura ei ole vain paikka harrastaa vaan myös yhteisö, jossa voimistelijat ja muut liikkujat perheineen viihtyvät.

 

Ylöjärven Isku panostaa vahvasti joukkuevoimistelun kilpatoimintaan. Joukkueiden toimintaa tuetaan myös taloudellisesti.

Harrasteliikunta

Seura järjestää harrasteliikuntaa lapsille ja aikuisille. Painopiste on lasten liikunnassa. Olemassa olevat ryhmät (perheliikunta, liikuntaleikkikoulut, naperojumppa, jumppakoulut ja naisten kuntosähly) jatkavat toimintaansa kevätkaudella 2011. Syksyllä 2011 harrasteliikunnan ryhmiä tulee olemaan suunnilleen saman verran.

 

Harrasteliikunnan ryhmiä ohjaavat kokeneet ja koulutetut ohjaajat, joilla on apunaan ohjaustyötään vasta aloittelevia apuohjaajia.

 

Joukkuevoimistelu

Asemaikäisten (eli 7-10-vuotiaat) joukkueet, (Valo, Lumi ja uusi ”Marian joukkue”) harjoittelevat monipuolisesti voimistelun perusasioita painopisteinä liikkuvuuden kehittäminen ja oikea suoritustekniikka. Asemaikäiset esiintyvät seuran tapahtumissa, alueellisissa kilpailuissa ja halutessaan myös TUL:n valtakunnallisissa kilpailuissa.

 

Tyttösarjoissa (10-14-vuotiaat) joukkueet (Valotar, Taika, Loitsu ja Vilja) osallistuvat alueellisiin ja valtakunnallisiin kilpailuihin. Joukkueet myös menestyvät kilpailuissa. Joukkueet osallistuvat toimintakauden aikana leireille.

Hiutaleet -joukkue kilpailee 14- 16 -vuotiaiden kilpasarjassa. Joukkue toimii ja kilpailee Ylöjärven Isku/Tampereen Naisvoimistelijat seurayhtymänä. Joukkue osallistuu alueellisiin ja valtakunnallisiin Svoli:n ja TUL:n kilpailuihin ja tapahtumiin.

Rytminen voimistelu

Vuonna 2011 rytmisessä voimistelussa tehdään yhteistyötä Tampereen Voimistelijoiden kanssa. Voimistelijat harjoittelevat rytmistä edelleen joukkuevoimistelun ohella ja osallistuvat luokka- ja ikäkausikilpailuihin.

Seura kouluttaa tuomareita ja valmentajia urallaan eteenpäin.

Tanssi

Seuran joukkuevoimistelun joukkueet osallistuvat erilaisilla tanssiesityksillä Svolin ja/tai TUL:n tanssikilpailuihin.

 

Ohjaajat, valmentajat ja muut seuratoimijat

Vuonna 2011 seura panostaa nykyisten ja uusien ohjaajien sekä muiden seuratoimijoiden osaamiseen, viihtymiseen ja jaksamiseen. Valmentajia, ohjaajia, johtokunnan jäseniä ja joukkueenjohtajia kannustetaan osallistumaan Svolin, TUL:n ja HLU:n koulutuksiin. Koulutuksista saatua uutta tietoa ja osaamista jaetaan seurassa myös muille.

Ohjaajien koulutuksista luodaan seuran oma koulutusrekisteri.

Seuran tuomaritoimintaa laajennetaan. Vanhoja tuomareita koulutetaan urallaan eteenpäin ja potentiaalisia tuomareita kannustetaan aloittamaan tuomarikurssit ja tuomarointi.

Seuratoimijoiden jaksamista ja sitoutumista tuetaan koulutusten lisäksi keskustelemalla ja järjestämällä virkistystoimintaa. Kiitosta annetaan sanojen, lahjojen ja palkkioiden muodossa.

 

Tapahtumat

Toimintavuoden aikana seura järjestää useita tapahtumia. Jokaista tapahtumaa varten perustetaan erillinen työryhmä, joka vastaa tapahtuman organisoinnista.

 

maaliskuu                            kevään kilpailuohjelmien katselmus

toukokuu                             kevätjuhla

lokakuu                               Voimistelun Taikaa

joulukuu                              joulujuhla

 

Katsastetaan mahdollisuuksia järjestää jokin tapahtuma yhteistyössä esim. Rantaperkiön Iskun tai Tampereen Voimistelijoiden kanssa. Oman urheilutalon remontin takia kisoja ei pelkän Ylöjärven Iskun voimin järjestetä.

 

Kansainvälinen toiminta

Seura jatkaa mukana kansainvälisessä kummilapsitoiminnassa.

 

Tiedotus

Sekä seuran sisäinen että ulkoinen tiedotus toimii pitkälti sivuston www.ylojarvenisku.fi avulla. Sivuston toimintaa kehitetään entistä paremmin kaikkia kohderyhmiä palvelevaksi. Joukkueiden ja harrasteryhmien sivuilta löytyvät helposti ajantasaiset kutakin ryhmää koskevat tiedot. Myös tapahtumista ja johtokunnan päätöksistä tiedotetaan verkkosivujen kautta.

 

Perheliikunnan, naperojumpan, liikuntaleikkikoulun, jumppakoulun ja joukkuevoimistelun ryhmille jaetaan toimintaa koskevia tiedotteita vuoden aikana. Valmennusryhmäläisten vanhempia tiedotetaan sähköpostitse ja vanhempainiltoja järjestetään tarvittaessa. Joukkueenjohtajien avulla saadaan voimistelijoiden vanhempia entistä aktiivisemmin mukaan toimintaan.

 

Talous

Seuran talous pidetään vakaana. Joukkueiden budjettien toteutumista seurataan ja seuran taloudellinen tilanne katsastetaan vähintään neljä kertaa vuoden aikana. Kaikki hankinnat tehdään harkiten, laatuun ja edullisuuteen tähdäten. Ohjauspalkkioita korotetaan maltillisesti. Selvitetään mahdollisuudet hyödyntää erilaisia avustuksia ja projektitukia.

 

Talousarvio erillisenä liitteenä.