Kisakirje
Tervetuloa TUL:n Tampereen piirin ryhmätanssikisoihin!
Kilpailut järjestetään Moision koululla (Kuusistontie 1) Ylöjärvellä lauantaina 28.tammikuuta 2012. Kilpailu alkaa kello 12. Tapahtumassa kilpaillaan neljässä sarjassa, jotka ovat alle 12-vuotiaat, 12-16-vuotiaat, yli 16-vuotiaat ja vapaasarja.
Harjoitukset alkavat kello 10:30, harjoitusaikataulu ohessa. Kukin seura jakaa itse ryhmillensä seuralle varatun harjoitusajan. Lämmittelytilaa on varattu myös lukion salista, joka sijaitsee samassa pihapiirisä, siirtyminen ulkokautta.
Kilpailu järjestetään TUL:n piirin ryhmätanssikilpailun säännöillä. Nämä ovat nähtävillä Ylöjärven Iskun verkkosivuilla ja saatavilla piiristä. Ennakkotiedoista poiketen kilpailualustana toimii voimistelusalin lattia ja alue on kooltaan 12 m x 12 metriä.
Musiikki tulee olla CD:llä, jolla on vain yksi kappale. Soitin ei tunnista mp3-muotoisia tiedostoja, joten varmista, että musiikki on yleisesti tunnistettavissa olevassa muodossa.
Pukuhuoneet on jaettu seuroittain. Pidäthän huolta siisteydestä.
Kilpailupaikalla on kanttiini sekä ensiapu. Järjestäjät eivät vakuuta osallistujia. Koulun pihaan ei saa parkkeerata, mutta Kuusiston tien toisella puolella (Teboilin puolella) on paljon pysäköintipaikkoja.
Kaikki ryhmät kokoontuvat tapahtuman lopussa esiintymislavalle, jossa palkintojenjakoa varten. Kilpasarjoissa palkitaan kolme parasta esitystä, vapaasarjalaisille jaetaan lopuksi mahdolliset kunniamaininnat.
Pääsylippuja tapahtumaan saa ovelta hintaan 4 euroa, alle 16-vuotiaat 2 euroa.
Kilpailut järjestää Ylöjärven Isku. Lisätietoja tapahtumasta saa Terhi Niemenmaalta ( 0400-969230, terhi.niemenmaa@uta.fi).